Lukijat

tiistai 17. elokuuta 2010

mänttä-vilppula

vielä tänäänkin oli luvassa kelpo keliä paramoottorilentoihin ennen saderintaman saapumista. juhani oli tullut varjoliidon opiskelussa siihen vaiheeseen, että voitaisiin kokeilla maastairtautumista moottorin avulla. noo, ei muutakuin kerhokone ja juhani rintteriin mukaan ja keula kohti vilppulaa!
vain n. sadan kilometrin päässä sijaitseva mänttä-vilppula on jäänyt melko vähille huomioille. ihan turhaan sitäpaitsi!
maasto on oikeastaan melko hyvin soveltuvaa lentelemiseen ja starttipaikkoja tähän vuodenaikaan vaikka kuinka!
yhden erittäin hyvin opetustoimintaan soveltuvan rinteen löysimme vilppulan huopioniemestä.
vähän jaloilla maata harraa, mutta muuten hyvä startti!















oikeen kartasta koetin katsoa, mikä on nimi näin kauniilla maisemalla, mutta en sitä löytänyt. kartassa ei lue tälläkohtaa mitään kylän yms. nimeä.
olkoon sitten "tuntematon maisema mäntästä"
















kaltilan saaren läpia kulkee tie orivedeltä mänttään kahden sillan kautta.
vasemmalla kotkansalmen silta.
















mänttän pehmopaperitehdas. "mänttäläiselle" (g.a. serlachius) myytiin puuta ähtäristä jo 1940-luvulla
















tässä tehtaan "wanhaa" päätä
















oh nou, mister bond... not again!!!















mänttän keskustaa.















ja koska täyspilvikatto sen mahdollisti, niin myös päivastaisesta suunnasta.













mänttän lentokenttä sijaitsee sassinniemessä.














serlachiuksen rakennuttama seppälän kartano toimii nykyään ratsastajien tukikohtana
















vilppulan keskustaa
















vilppulankoski. tuosta pidemmälle ei veneellä pääse ainakaan ihan pienillä konetehoilla :)















ei tällekkään mitään nimeä kartasta löytynyt:(
olkoon tämä siis: "pari kilsaa vilppulasta länteen päin"



laskun tein ylä-vääriin, josta tämä kuva. heikki oli lentänyt ruhalaan, josta hänet poimimme kotimatkalla.
















hieno lento hienoissa maisemissa ja "super"kelissä. usein juuri ennen sateen tuloa ilma seisahtuu, ja muutaman tunnin ajan voi nauttia täysin stabiilista ilmasta. näin kävi nytkin.

3 kommenttia:

  1. jälleen kerran upeita kuvia ja nuo kommentit on kans melko osuvia...mr Bond :))

    VastaaPoista
  2. Olen selaillu erinäisen määrän 'valokuva-blogeja'...
    Viimenki löysin 'korkeatasosia valokuvia'.
    Kuvat ovat korkeatasoisia, laadukkaita ja - kuvattu 'korkealta'! Havaitsin kalustonki suhteen paljon erikoista...! Varsinainen kuvaus väline on laadukas Canon.
    Itse kuvaan monasti matalalta - kuvien tasosta en tiiä...

    Lisäksi menen 'hyvin lähelle' kohdetta...!
    Kokein paikka mistä olen 'joutunut' kuvaamaan on 'nostolava-auton' nosto-korista n.30m..! Siinä oli tarpeeksi kokeutta. Ruka-tunturi on melko tukeva kuvaus alusta...
    Hyvää jatkoa...!

    VastaaPoista
  3. kiitos kommenteista! tällaisia on mukava löytää jorinan perästä :)

    VastaaPoista