Lukijat

sunnuntai 8. elokuuta 2010

löylynlyömät teuvalla

eilen ajeltiin teuvalle siirrettävien saunojen kokoontumisajoihin. otin varulta lentokamat mukaan, vaikka alueelle oli ennustettu heikkoa sadetta.
matkalla poikkesin lamminmaan lentokentälle, jossa kerhomme innokkaimmat termolentäjät juuri lopettelivat päivän lentotoimintaa.
















sain houkuteltua teemun ja pasin mukaani teuvalle katsomaan, pääsisikö siellä ilmoille.
starttipaikka löytyikin aivan keskustan tuntumasta. lähdön hetkellä ilma oli täysin seisahtunutta ja enpäs muista koskaan juosseeni näin pitkään lentoonlähdössä!


sauna-ajot pidettiin tänä vuonna parran vapaa-ajan keskuksessa. tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna saunoja oli paikalla jo kuutisenkymmentä.
















monenlaista siirrettävää saunaa oli paikalla. jokainen oli vapaasti yleisön testattavissa.
















kesken lennon alkoi ripotella vettä ja paluumatkalla pudotin korkeutta riipin peltoaukean päällä minimilentokorkeuteen. jos vaikka yltyy tuo sade, niin pääsee äkkiä alas.
riipin kyläkeskus.
















alempana sade ei ollutkaan niin voimakasta. jälkeenpäin maassaolijat kertoivat, että maassa ei ollut satanut lainkaan!
ilmeisesti pisarat haihtuivat takaisin ilmaan ennen maahantuloaan?

teuvan kuntakeskus
















junan jäljet ovat teuvalla jo sammaloituneet.
















"pakollinen" kirkkokuva















lennon jälkeen kävimme vielä tutustumassa sauna-ajoihin maastakäsinkin.

olihan ladasaunassakin vielä kiuas kuumana

















merirosvosauna oli todella viimeistellyn näköinen















tämä sähkösauna tuottaa itse kiukaan vastuksiin tarvittavan sähkön!















kolme henkeä mahtuu näköjään puhelinkoppisaunaankin
















kokoontaitettava matkasauna dneprin sivuvaunussa
















armyosastoa
















jos jonkun sauna syttyy palamaan kiivaassa löylyttelyssä apuun rientää paloautosauna!















pinksauna
















kyllä sauna siirtyy, jos muistaa hevosen ruokkia...














finndatsunsauna
















hauska tapahtuma kaikinpuolin. teuvan saunaseura on saanut suomalaisen kekseliäisyyden todenteolla kukoistamaan!

eipä muuten olisi uskonut, että lentomme aikana kaatui ähtärissä ja virroilla metsää myrskyn aikana hehtaaritolkulla ! välimatkaa kun ei ole kuin satakunta kilometriä.
tämmöistä jälkeä myrsky teki seinäjoen seurakunnan leirikeskuksessa ähtärin honkiniemessä. kuva sunnuntaiaamulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti