Lukijat

perjantai 31. joulukuuta 2010

vielä ennätettiin..

...treenailla oppilaiden kanssa ennen vuodenvaihdetta. eilen ja toissapäivänä oli harrastukseen soveltuvaa heikkoa tuulta, joten käytettiin hyödyksi. oppilasaines on hyvää ja edistyneimmät alkavat pikapuoliin opetella moottorin käyttöä uusien koulutusohjeiden mukaisesti.


varjoliitokoulutushan aloitetaan siis matalilla naruhinauksilla. kun oppilas oppii ohjaamaan liidintä tyydyttävästi, pidennetään narua ja vedetään korkeammalle. keskiviikkona oli senverran ylätuulta, että "leija" nosti miehet jo n. puolen kilometrin korkeuteen !
siinä ennättää jo ihastella maisemia kymmenisen minuuttia.

muutama kuva viime aikojen tilanteista jäällä:











keskiviikko 22. joulukuuta 2010

varjoliitokurssi etenee

eilen, vuoden toiseksi pimeimpänä päivänä oltiin taas treenailemassa oppilaiden kera peränteellä. jäälle mentiin vetelästi vasta siinä aamuyhdeksän paikkeilla ja kotio lähdettiin jo ennen auringonlaskua. silti lähes 40 hinausta!

homma toimi kuin se kuuluisa junan vessa.

koska oppilaita oli paikalla vain kolme, tuli korkeita lentäneiden plakkariin kullekin toistakymmentä lentoa.
oksan hannu pääsee juhlimaan puolikurssijuhlaansa tänä iltana ;)

eikä arilta ja jyrkiltäkään enää montaa siitä määrästä puutu.

alun hapuilut suunnanpidossa ym. ovat nyt taaksejäänyttä elämää ja voidaan alkaa toteuttamaan ilmassa jo jotain vähän vaativampaakin.
"vinkkareita" ja korvia tänään jo nähtiinkin em. herrojen toimesta.


taikasanat "valmis aja!" on lausuttu ja narun kiristymistä vartoillaan.

















tarkkuuslaskut ovat jo ihan peruskauraa.
























tuuli oli käytännössä tänään täysin tyyntä sekä maassa että korkeammalla. sen takia korkeudet jäivät vaatimattomiksi. semmosia parisataametrisiä nyt kumminkin.

















sani nousi tuhkasta kuin fenixlintu eilen, kun kävin siitä kaasarin putsaamassa. vettä (jäätä) oli joutunut kitusiin.

hinauksista vastasi tänään kokemuksen tuomalla varmuudella jarmo

















lunta on selällä vain 5-10 cm, joten auto kulkee vielä helposti jäällä. tosin paikoin on kinostanut vähän vahvempaankin.

viime hetken henkilökohtaisia toiveita esittää tulevasta hinauksesta tässä ari.













peränteellä grilli on kuumana yleensä koko koulutuspäivän ajan. tämä kuva toissaviikonlopulta.
















matti lensi tänään illansuussa pois myös loput matalat. niistä ei nyt oo kuvia, mutta paikataan tällä kuvalla:
kyllä töysässä osataan valakiat viritellä!
















enpä muista, että koskaan ennen olisi ollut kurssi näin pitkällä ennen joulua. joskus jäälle on päästy vasta vuodenvaihteen jälkeen.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

ilmavalokuva-CD:t

arkistoihini on kasaantunut viime vuosina melko kattava kokoelma ilmakuvia eri paikkakunnilta. saadessani etelä-pohjanmaan kulttuurirahastolta apurahan viime keväänä, antoi se mahdollisuuden kokeiluun kuvieni kaupallisesta hyödyntämisestä.
sain juuri painosta neljä etelä-pohjanmaan kunnista ilmavalokuvin kertovaa cd-levyä.
yhteistyössä ristolaisen heikin kanssa olemme tuottaneet neljä levyä hämeen puoleltakin.

kullakin levyllä on 150-350 (vähän paikkakunnan laajuuden mukaan)n. 1Mb:n kuvatiedostoa kunkin paikkakunnan merkittävimmistä maisemista, kylistä ja rakennuksista. myös sivukylät ovat hyvin edustettuna.

tässä tähän asti ilmestyneet "yhteispotretissa"
















levyjä on myynnissä kunkin paikkakunnan kirjakaupassa, sekä muutamissa muissakin liikeeissä. suoraan niitä voi tilata minulta tai nettisivujeni kautta

www.ilmakuvialakeuksilta.fi

ensi viikolla alkaa myös pyöriä radiomainos radio "iskelmäpohjanmaassa"

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

varjoliitokoulu ouluvedellä tänään

tänään sain houkuteltua neljä oppilasta varjoliitotreeneihin ähtärin ouluvedelle. paikaksi valittiin ouluvesi siitä syystä, että se on jäätynyt perännettä aiemmin, joten jäällä uskaltaa jo reilusti kulkea kelkallakin.
jäätä olikin jo vähän yli 20 cm.
pintatuuli oli aivan päinvastainen, mitä ennustettu (NE) oli. tosin lämpökeskuksen savuista saattoi tehdä johtopäätöksen, että 50 metriä korkeammalla tuuli puhalsi jo ennustetusta suunnasta. koska oppilaat eivät tänään 10 metriä korkeammalle nousseet näillä ensimmäisillä lennoillaan hinattiin tänään suuntaan SW

















lappajärveläinen oksan hannu avasi pelin

















frustin asko isostakyröstä lensi tänään loputkin matalat pois. kuvassa kerhon uusin hankinta. pro design cuga painorajoilla 90-110kg

















kortesjärven raimo lindholmin tyylinäyte. jää oli paikoin liukas, joten pystyssä oli vaikea pysyä. mitäs sen väliä miten starttaa, kunhan vaan ohjaa liidintä!
raimolla olisi ollut tänään kuulemma kastetilaisuus kummin ominaisuudessa, mutta tuli yllättävä este ;)


















ylistarolainen jussi karhu starttijuoksussa kepein askelin.

















juhani urakoi startteja tänään ainakin 20. siististi alkaa jo käymään minitraikin hallinta.
















ilmassa oli tänään runsasti lumikiteitä. loppupäivästä ne muuttuivat lumihiutaleiksi.
virvatulia vissiin oli myös ouluvedellä....

















nortusen ultrakin laskeutui tänään ouluveden jäälle ja kuski kävi kattelemassa varjoliidon koulutusmenetelmiä. kuvaa ei nyt oo, koska kameran patteri hyytyi siinä vaiheessa pakkasessa. aamulla meillä oli -19, mutta kaikki oppilaat valittelivat varjoliidon opettelun olevan hikistä hommaa!
ja tokihan halttusen "lentävä autokin" kävi kuskeineen jäällä näyttäytymässä.

kuvat otti muuten tänään mäensivun jarmo, joten meikäläinenkin on päässyt kuviin :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

hiljaiseloa

no, marraskuun kelit nyt vaan on tämmösiä. tuulisia, sateisia, kylmiä ja vielä päivät lyhkäsiä. jos joskus päiväsydännä olisikin ollut vähän keliä, ovat työhommat sitten estäneet lentopuuhat.

muistellaanpas vuoden 2003 marraskuuta, jolloin treffattiin pari keskisuomalaista ja yksi savolainen harrastaja petäjävedellä. luvassa oli pikkupakkasta ja täysin tyyni keli. luntakaan ei maassa vielä ollut.
starttipaikat on keskisuomessa hakusassa melkein aina, mutta nyt löysimme sellaisen pari kilometriä korpilahden tietä ajeltuamme piesalan pellolta.


lähtövalmisteluja

















"saikarin kamikaze" matti pakarinen oli tuohon aikaan suomen innokkaimpia paramoottorilentäjiä.
















jyväskyläläinen mika schwach kokee maan kahleista vapautumisen.


























piesalan tilalla kasvatetaan hanhia ja lampaita
















arto ja karstulalainen puttosen sakari lennolla kohti keskustaa

















artolla oli tuohon aikaan melko hidas siipi
















tästähän se petäjävesi parhaiten tunnetaan. unescon yksi seitsemästä suomalaisesta maailmanperintökohteesta. petäjäveden vanha puukirkko.
















vaan onpa siellä uusikin tehty. ja puusta on tehty sekin...

















keskustaajama
















koulukeskus

















kyläseppä valtatie 23 varrella. eikös tuossakin ole nykyään kiertoliittymä?















kamikazen siipi on niitä ensimmäisiä maahantuotuja moottorivarjoliitimiä.
















semmoinen lento petäjävedellä. sen jälkeen ei ole tullut ko. paikkakunnan ilmatilassa vierailtuakaan. pitäs varmaan lähtee joskus käymään uudestaan...

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

liitäjien syystapaaminen lahdessa

tänä vuonna syystapaamisen järjestelyvuoro osu lahden ultra-teamille ja he liidintoimikunnan kanssa yhteistyössä olivat valinneet paikaksi alex park hotellin aivan lahden keskustassa.
harrastajaporukkaa oli viikonlopun aikana paikalla totutut vajaat satakunta henkeä.
tässäpä väentungosta kokoustiloissa la aamupäivällä


















liidintoimikunnan edustajia tänä vuonna

















kerhomme sai edustajan myös littiin tulevalle toimikaudelle, kun peuran ilkkaa pyydettiin mukaan litin toimintaan. ilkka touhun miehenä tietysti otti homman vastaan. mää luulen, että ilkalla on hyviä toimintamalleja litin toiminnan tehostamiseksi entisestäänkin.

teemana oli viikonlopun aikana liitäjien muuttuva säännöstö kolme vuotta vanhan ilmailulain ja joskus tulevaisuudessa voimaanastuvan ops m2-9 ilmailumääräyksen vaikutukset kunkin harrastajan lentotoimintaan.

viesti oli selvä.

kunhan liitäjät noudattavat ilmailulakia harrastuksessaan, niin muut kysymyksiä aiheuttavat seikat voimme itse keskuudessamme päättää riippumatta siitä, onko ilmailumääräys ajantasalla!

käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voimme litin nuijankopautuksella keksiä ihan sellaiset ohjeet/säännöt itsellemme, mitkä oikeilta tuntuvat!
eikä tässä vielä kaikki. jos joku ohje tai sääntö ei tunnu toimivalta/mielekkäältä, niin se on vaan yksi litin nuijankopautus, kun sitä toimimatonta/huonoa ohjetta voidaan muuttaa! näitä nuijankopautustilaisuuksia on suurinpiirtein kolme vuodessa.

trafin laki"mies" anne torkkeli esitteli ilmailuliiton ja trafin yhteistyömallia liitäjien sääntöjen sorvaamisessa.
liitäjien säännöstön uusiminen ei kuulemma ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä etusijalla tuolla trafissa nykyään :(
eli ops m 2-9 ilmailumääräyksen voimaanastumispäivää saamme varmaan odottaa vielä pitkään. kuulemma menee vielä uusiksi koko paletti, mitä tässä on nyt vuosikaudet jo hiottu!
olipa muuten yksi mieleenjäävimmistä luennoista, mitä minä olen ollut kuuntelemassa!
esim. "KVG"-ilmaisua en ole tottunut kuulemaan kenenkään lainoppineen suusta aiemmin ;)

















ihan koko aika ei kulunut hukkaan. välillä päästiin itse asiaankin. tässä sitä parasta viikonlopun antia!















kalustoesittelyjä oli myös maahantuojien toimesta. johtavat paramoottorimerkit suomen markkinoilla olivat edustettuna. tässä takasen kahden hengen traikki. kyytiä saa kuusiston aarne ;)















lauantai-ilta meni toisiamme kehuessa, saunoessa, ja illallisella. päätyivätpä virkeimmät loppuillasta vielä ravintola armakseen karaokea laulamaan!

sunnuntaina kokousväki oli harventunut silminnähden.

teekkarien ilmailukerhossa oli kehitetty riippuliitosimulaattori käyttäen hyväksi "flightsimu" ohjelmaa.

nythän ei enää tarvi edes mennä ulos lentämään, kun kaiken voi hoitaa näppärästi kotona neljän seinän sisällä ja tietsikan näytöruudun äärellä!





















meidän jussikin kävi testaamassa kojeen.